Perintökaaressa (PK) on säännös, jonka mukaan ennakkoon eli käytännössä elinaikana lapsille annetut lahjat huomioidaan myöhemmin perinnönjaossa siten että lahjat ovat lähtökohtaisesti olleet ennakkoperintöjä, ja tilanne tasoitetaan perinnönjaossa. Lapset saavat näin yhtä paljon, riippumatta lahjoituksista.
PK 6:1:n mukaan ”mitä perittävä eläessään on antanut rintaperilliselle, on ennakkona vähennettävä tämän perinnöstä, ellei muuta ole määrätty tai olosuhteisiin katsoen otaksuttava tarkoitetun.”
Perittävä eli perinnönjättäjä voi kuitenkin päättää toisin. Perinnönjättäjällä on eläessään oikeus määrätä onko annetut lahjat tai avustukset ennakkoperintöä vai lahjaa. Tällainen määräys, jonka lahjanantaja antaa, syrjäyttää aina ja kaikissa olosuhteissa ennakkoperintäolettaman.
Laissa ei ole määräystä tällaisen tahdonilmaisun muotovaatimuksista eli tahdonilmaisu on ns. vapaamuotoista. Oma asiansa on tahdonilmaisun todistaminen muille intressitahoille. Oikeuskäytännössä asia on kuitenkin niin, että jos lahjanantaja on ennen kuolemaansa määrännyt, ettei hänen antamansa lahja ole ennakkoperintöä, niin lahjaa ei silloin oteta huomioon perinnönjaossa.
Nimenomaisen määräyksen lisäksi ennakkoperintöasia voi ratketa olosuhteiden perusteella, eli ”oletetun tarkoituksen” perusteella. Perinnönjättäjän oletettu tarkoitus on luonnollisesti tulkinnanvarainen asia.
On huomionarvoista, että koska ”oletettu tarkoitus” voi merkitä ennakkoperintöolettaman kumoamista, ei lahjojen ennakkoperintöluonteen määräyksiltä voida edellyttää testamentin muotovaatimuksia, vaan voidaan katsoa olevan pikemminkin ns. vapaamuotoisesta tahdonilmaisusta. Poikkeusasemassa ovat muutenkin poikkeukselliset, muille kuin rintaperillisille annetut ennakkoperinnöt.
Perinnönjättäjällä on joka tapauksessa oikeus määrätä haluamallaan tavalla lahjojen ennakkoperintöluonteesta, ja hänellä on myös oikeus muuttaa käsitystään, vaikka useaankin kertaan, aina kuolemaansa saakka.
