Edunvalvojan määräämisestä täysi-ikäiselle säädetään holhoustoimilain (HolTL) 8 §:ssä. Tuomioistuin voi määrätä edunvalvojan täysi-ikäiselle, joka sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi on kykenemätön valvomaan etuaan taikka huolehtimaan itseään tai varallisuuttaan koskevista asioista, jotka vaativat hoitoa eivätkä tule asianmukaisesti hoidetuiksi muulla tavoin. Holhousviranomaisen tulee tarvittaessa tehdä käräjäoikeudelle hakemus edunvalvojan määräämiseksi.
Milloin edunvalvoja voidaan määrätä täysi-ikäiselle?
Täsi-ikäisen on todettava kykenemättömäksi huolehtimaan itsestään tai varallisuuttaan koskevia asioita. Lisäksi edellytetään, että tällainen kykenemättömyys johtuu sairaudesta, henkisen toiminnan häiriintymisestä, heikentyneestä terveydentilasta tai muusta vastaavasta syystä. Kykenemättömyys voidaan selvittää esimerkiksi lääkärintodistuksella tai mikäli henkilö kieltäytyy tutkimuksista voidaan kykenemättömyys selvittää esimerkiksi sosiaaliviranomaisten todistuslausumilla.
Toiseksi edellytetään, että edunvalvojan määrääminen on välttämätöntä. Edunvalvoja voidaan määrätä vain, jos kyseeseen tulevien asioiden hoitoa ei ole järjestetty eikä voida järjestää muulla tavalla. Käytännössä välttämättömyys- ja viimesijaisuusperiaate edellyttävät edunvalvojan määräämisen käyttämistä viimesijaisena keinona huolehtia päämiehen asioista. Mikäli henkilön asiat tulevat hoidetuiksi muilla tavoin kuin määräämällä hänelle edunvalvoja, ei edunvalvojan määräämiselle ole holhoustoimilain mukaisia perusteita. Edunvalvontaan haettavalla henkilöllä voi olla esimerkiksi läheisiä tai oma sosiaalityöntekijä apunaan, jolloin edunvalvojan määrääminen ei ole välttämättä perusteltua.
Kolmannen edellytyksen mukaan edunvalvoja voidaan määrätä, jos se, jonka etua olisi valvottava, ei tätä vastusta. Mikäli asiaa ymmärtävä päämies suostuu edunvalvojan määräämiseen, edellä mainittu kriteeri täyttyy. Edunvalvojan määräämisen vastustamisesta huolimatta, edunvalvoja voidaan kuitenkin määrätä, jos vastustaminen ei ole aiheellista ottaen huomioon päämiehen tila ja edunvalvonnan tarve. Lähtökohtaisesti päämiehen vastustamiselle tulee kuitenkin antaa merkitystä, jos hän kykenee ymmärtämään tilanteensa ja edunvalvonnan vaikutukset.
