Lakimiesharjoittelija

Hyvän tavan vastaisen markkinoinnin ja sopimattoman menettelyn kielto 

Hyvän tavan vastaisesta markkinoinnista säädetään kuluttajansuojalain (KSL) 2 luvussa. Markkinointi ei saa olla hyvän tavan vastaista eikä siinä saa käyttää kuluttajien kannalta sopimatonta menettelyä. Sopimatonta menettelyä ei saa käyttää myöskään asiakassuhteissa (KSL 2:1).  Mitä on hyvän tavan vastainen markkinointi? Lain mukaan markkinointia pidetään hyvän tavan vastaisena, jos se on selvästi ristiriidassa yleisesti hyväksyttyjen yhteiskunnallisten arvojen …

Hyvän tavan vastaisen markkinoinnin ja sopimattoman menettelyn kielto  Lue lisää »

Perinnönjättäjän tilitietojen luovuttaminen 

Finanssiala ry:n pankkien välisenä yhteistyönä valmistelluissa pankkisalaisuusohjeissa on sääntelyä muun muassa siitä, kenelle ja millä edellytyksillä pankki voi luovuttaa perinnönjättäjän tilitietoja. Huomioitavaa on, että pesän yksittäisen osakkaan (vainajan perillinen, yleistestamentinsaaja ja leski kunnes ositus on toimitettu) tiedonsaantioikeus perinnönjättäjän tilitiedoista poikkeaa merkittävästi esimerkiksi pesänselvittäjän tiedonsaantioikeuksista. Kuitenkin ennen kuin kuolinpesää koskevia tietoja luovutetaan kenellekään, pankin on saatava selvitys …

Perinnönjättäjän tilitietojen luovuttaminen  Lue lisää »

Kiinteistönkaupan kohdetta koskevat virhetyypit

Kiinteistönkaupan kohdetta koskevista virhetyypeistä on sääntelyä maakaaren (MK) 2 luvussa. Nämä kaupan kohdetta koskevat virhetyypit kiinteistön kaupassa ovat laatuvirhe, vallintavirhe sekä oikeudellinen virhe. Kiinteistönkaupassa myyjällä voi olla virhevastuu näiden virhetyyppien ilmaantuessa. Kiinteistökauppariidan tai asuntokauppariidan uhatessa ole yhteydessä lakimiehiimme! Laatuvirhe Laatuvirheellä (MK 2:17) tarkoitetaan sitä, että kiinteistö ei ole ominaisuuksiltaan sellainen kuin on sovittu. Tätä kriteeriä tulee ensisijaisesti …

Kiinteistönkaupan kohdetta koskevat virhetyypit Lue lisää »

Kuluttajansuoja remonttiurakassa 

Kuluttajansuoja remonttiurakassa on turvattu kuluttajansuojalain (KSL) säännöksin. Remonttiurakan osalta sovellettavaksi voivat tulla KSL:n 8 ja 9 luku. Rakennuksen rakentamista ja korjausrakentamista koskevat sekä taloudelliselta merkitykseltään huomattavat asuinhuoneistojen peruskorjaukset ja –parannukset kuuluvat KSL 9 luvun alaan. Näin ollen pienemmät korjausurakat kuuluvat KSL 8 luvun piiriin. Urakoitsijan velvollisuudet KSL 8 ja 9 luvun säännökset palveluksen suorittamisesta ja …

Kuluttajansuoja remonttiurakassa  Lue lisää »

Kuluttajan oikeudet autokaupassa, kun autossa on virhe

Autokaupassa virheisiin liittyvät keskeiset säännökset löytyvät kuluttajansuojalain (KSL) 5 luvusta. KSL 5:12:n mukaan myyjän ostajalle toimittaman tavaran tulee olla sopimuksen mukainen. Muun muassa tavaran kuvauksen, laadun, toimivuuden ja muiden ominaisuuksien tulee vastata sovittua. Lisäksi tavaran laadun, kestävyyden ja muiden ominaisuuksien on vastattava ominaisuuksia, joita saman tyyppisillä tavaroilla yleensä on ja joita ostaja voi kohtuudella odottaa, …

Kuluttajan oikeudet autokaupassa, kun autossa on virhe Lue lisää »

Täysi-ikäisen edunvalvonta

Edunvalvojan määräämisestä täysi-ikäiselle säädetään holhoustoimilain (HolTL) 8 §:ssä. Tuomioistuin voi määrätä edunvalvojan täysi-ikäiselle, joka sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi on kykenemätön valvomaan etuaan taikka huolehtimaan itseään tai varallisuuttaan koskevista asioista, jotka vaativat hoitoa eivätkä tule asianmukaisesti hoidetuiksi muulla tavoin. Holhousviranomaisen tulee tarvittaessa tehdä käräjäoikeudelle hakemus edunvalvojan määräämiseksi. Milloin edunvalvoja …

Täysi-ikäisen edunvalvonta Lue lisää »

Jouduitko petoksen uhriksi?

Rikoslaki (RL) sisältää säännökset petoksesta (RL 36:1) sekä sen törkeästä tekomuodosta (RL 36:2). Petokseen syyllistyy henkilö, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä. Petoksesta …

Jouduitko petoksen uhriksi? Lue lisää »

Sairauslomaoikeuden väärinkäyttö

Sairauslomaoikeuden tarkoituksena on turvata työntekijän terveyden ja toisaalta työkyvyn palautuminen. Työsopimuslaissa (TSL) säädetään työntekijän lojaliteettivelvollisuudesta (TSL 3:1). Työntekijän lojaliteettivelvollisuudesta johtuu, ettei työntekijä voi sairauslomansa aikana toimillaan vaarantaa toipumistaan työntekoa estävästä sairaudesta. Sairausloma ei kuitenkaan automaattisesti estä esimerkiksi harrastamista, ulkoilemista tai ns. omien töiden, kuten kotitöiden tekoa.  Mikäli sairauslomaoikeutta väärinkäytetään, työnantajalla voi olla oikeus jättämää maksamatta …

Sairauslomaoikeuden väärinkäyttö Lue lisää »

Kuluttajan oikeudet koti- ja etämyynnissä 

Mitä tarkoittaa koti- ja etämyynti? Kuluttajan oikeuden koti- ja etämyynnissä on turvattu kuluttajansuojalain (KSL) 6 luvussa. Kotimyynnillä tarkoitetaan tilanteita, joissa kuluttaja tekee elinkeinonharjoittajan kanssa kulutushyödykettä koskevan sopimuksen tai antaa kulutushyödykettä koskevan tarjouksen elinkeinonharjoittajalle muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa osapuolten ollessa samanaikaisesti läsnä. Esimerkiksi tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittaja saapuu kuluttajan luokse tämän pyynnöstä, kyse on kotimyynnistä. Lisäksi kotimyyntiä ovat …

Kuluttajan oikeudet koti- ja etämyynnissä  Lue lisää »

Perinnönjaon lainvoimaisuus 

Perinnönjaosta ja sen lainvoimaisuudesta säädetään perintökaaren (PK) 23 luvussa. PK 23:9:n mukaan perinnönjakoa toimittaessa on laadittava jakokirja. Jakokirjassa tulee mainita ainakin jako-osakkaiden nimet ja osakkuuden perusta, jako-osuuksien suhteellinen suuruus ja se, mitä omaisuutta kukin osakkaista tulee jaossa saamaan. Tämän lisäksi jakokirja on allekirjoitettava. Mikäli pesänjakaja on toimittanut jaon, hänen on allekirjoitettava jakokirja (toimitusjako). Vastaavasti mikäli …

Perinnönjaon lainvoimaisuus  Lue lisää »